Kendō | 剣道
Kendō(剣道) on Japanilaiseen miekkailuperinteeseen pohjautuva moderni budōlaji, jonka harjoittelussa käytetään erityisiä suojavarusteita (bōgu) sekä bambumiekkaa (shinai). Lue lisää Suomen Kendoliiton sivuilta.
Kendotoiminta Jyväskylässä
Ryutokaissa on harjoiteltu kendoa vuodesta 2008 lähtien. Ryutokai on Suomen Kendoliiton jäsen, ja on mukana myös mm. Jyväskylän kaupungin Liikuntalaturi-toiminnassa, joka mahdollistaa kendon ilmaisen kokeilun nuorille.
Harjoitusten ohjaamisesta vastuussa ovat seuran ohjaajat ja kokeneemmat harjoittelijat. Ohjaajat ja harjoittelijat käyvät säännöllisesti oppimassa uutta harjoitusleireillä, ohjaajakoulutuksissa ja muiden seurojen harjoituksissa mm. Suomessa ja Japanissa. Tilaisuuksia oppia vierailevilta Japanilaisilta ja kotimaisilta opettajilta järjestetään säännöllisesti myös Jyväskylässä.
Suomen Kendoliiton eettiset periaatteet 2018
- Kendon harjoittelun päämääränä on henkinen ja fyysinen kasvu.
- Kendon harjoittelu perustuu toisen ihmisen kunnioittamiseen ja arvostamiseen.
- Kendo on läpi elämän jatkuvaa oppimista.
- Kendo on osa suomalaista yhteiskuntaa ja kaikella siihen liittyvällä toiminnalla pyritään edistämään avoimuutta, rehellisyyttä, suvaitsevuutta, oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa.
Edustamistamme arvoista voit lukea lisää Suomen Kendoliiton sivuilta.